tiistai 31. joulukuuta 2019

Uuden vuoden perinteitä ja uskomuksia

Tänään voi sanoa, että tää vuosi on paketissa ja ihan kohta on vuosi 2020, ihan hullun iso luku! Me otetaan tänään rauhallisesti, ollaan kotona ja pidetään telkkaria päällä, koska Aada pelkää rakettien pauketta todella paljon 😕 Nuorempana Aada ei välittänyt rakettien paukkeesta ollenkaan, mutta nyt parin vuoden aikana tää pelko on tullut. Tänään siis on käynnissä operaatio rauhoitellaan Aadaa!

Teki mieli näin vuoden viimeisenä postauksena kertoa jotain vanhoja uuden vuoden uskomuksia ja perinteitä,  ennen muuten uusi vuosi vaihtui satokauden lopussa eli kekrin aikana virallisesti uutta vuotta juhlittiin joulukuun lopussa vasta 1500- luvulla.

Töissä tuli puheeksi rakettien paukuttelu, joidenkin mielestä se on rahan ampumista ilmaan, toisilla on mielipide, että ne pitäisi kieltää, koska pelkäävän lemmikin omistajana se on ihan hirveää katsella kun toinen pelkää ja sitten on tietty niitä, ketkä sitä odottaa ja panostaa. Mutta tiedättekö miksi raketteja paukutellaan?


Ennen vanhaan uskottiin, että uutena vuotena on liikkeellä pahoja henkiä, jotka meluamalla ajettiin pois ja tästä on rakettiperinne saanut alkunsa. Meillä on eteisessä mustaa turmeliinia, jonka uskotaan suojaavan negatiivisia energioita vastaan ja lisäksi mulla on mummon vanha antiikkinen kello, jolla voi soittaa pahat henget pois. Muutenkin kovaa ääntä pitämällä ilkikuristen henkien pitäisiä uutena vuotena lähteä pois! Puolenyön aikaan voi avata ikkunan ja jolloin päästetään vanha vuosi pois ja päästetään uusi vuosi sisään. Tykkään tästä perinteestä, koska tavallaan sitä voi ajatella niin, että nyt on tilaisuus aloittaa alusta, eli uusi vuosi ja uudet kujeet ja on innostavaa ajatella, että nyt on oikeasti uusi sivu käännetty kirjasta mitä eri mahdollisuuksia kaikki uusi tarjoaa 😀

Muinaisessa babyloniassa tehtiin jumalille lupauksia, mm. velkojen takaisin maksusta ja lainattujen tavaroiden palauttamisesta. Uskottiin, että lupausten pitäminen mielytti jumalia ja näin ollen lupauksista myös oikeasti pidettiin kiinni ja uskottiin, että jos rikkoi lupauksensa,se suututti jumalat ja siitä seurasi koko vuoden epäonni. 



Ehkä nykyaikana tätäkin voi mietti symbolisesti niin, että jos vaikka lupaat lopettaa tupakoinnin ja sitten ensi vuonna sorrutkin polttamaan, niin tavallaan siitähän seuraa epäonni, koska a) pahennat terveyttäsi ja b) sorrut vanhoihin kaavoihin, joka selvästi tekee onnettomaksi, jos olet uuden vuoden aattona päättänyt sen asian muuttaa.


Suomessa oli hieman erilaisia uskomuksia, mm. Uutena Vuotena ei saa keittää perunoita, ettei tule paiseta ja riitely tietää riitelyä koko ensi vuodelle! Ensimmäisen vastakkaisen sukupuolen edustajan nimi kertoi sinkulle sen, minkä nimisen puolison tulevaisuudessa saa.

Tinaa valettiin ja onnen turvaamiseksi ensimmäinen tina valettiin haltijalle tai tontulle. Sitten päästiin ennnustamaan tulevaa ja esittämään toive uudelle vuodelle. Muistan, kun iskä kertoi mulle, että ensimmäinen tina pitää ehdottomasti valaa meidän kotitontulle, ettei se suutu. Tämä teki jotenkin tinan valamisesta vielä jännittävämpää!

Uutena vuotena on myös ennustettu paljon tulevan vuoden säätä:



"Kun tammikuulla suojaa, on se hyvän vuoden merkki, ja jos silloin sataa vettä, on siitä päivästä 200 päivää siihen, kun ruis on kypsynyt leikkatavaksi

Tammi tapansa näyttää.

Pakkanen pyryn perästä, paha ilma pakkasesta.

Jos tammikuulla on tasaista, niin helmikuulla heilahtaa.

Kun tammikuulla loskaa, niin helmikuulla kostaa.

Jos iso tammi helpottaa, niin pikku tammi kiristää.

Tammikuun tasaiset päivät maaliskuulla maksetaan.

Minkälainen on tammikuu sellainen on kesäkuu.

Jokainen tammikuun lumisade tietää heinäkuulla vettä vastaavina päivinä.
Kun tammikuussa on puun kylki hilseessä, silloin on heinäkuussa haravan varsi märkä.

Tammikuun suoja tietää varhaista kesää."



Oikein onnekasta tulevaa vuotta teille kaikille!! 

2 kommenttia:

  1. Enpä tiennytkään mistä rakettiperinne on saanut alkunsa:) Monet vanhoista perinteistä ovat kyllä juurikin sellaisia että niiden tarkoitus on tuottaa iloa ja onnea:) Toivotaan että kaikki ikävät asiat pysyy tänä vuonna (ja toki muinakin:)) poissa! Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toivotaan että tästä vuodesta tulee iloinen ja hyvä niinkuin muistakin! :) Ja kiitos!

      Poista