keskiviikko 16. lokakuuta 2019

I'm feeling tired & I am freezing but I am happy

Mä käyn varmaan jotain iänikuista kriisiä tän blogin taustakuvan kanssa. Nyt olen ainakin tällä hetkellä tyytyväinen tähän, onhan taustalla mun oma Bosmer- hahmo. Muutenkin se on jotekin sopiva, koska aion alkaa kirjoittamaan täällä enemmän pelaamisesta. Ajatus tuntuu loogiselta, sillä pelaanhan mä joka päivä.


Tää viikko on ollut tosi tehokas , tuntuu että oon saanut aikaseksi vaikka mitä. Samalla iski pieni stressi, koska järkkärin datasiirtojohto otti ja hajosi. Onneksi kännykän kamera toimii ja sillä saa otettua ihan hyviä kuvia, koska en ihan heti saa uutta johtoa,vaan se pitää tilata.

Tällä viikolla kävin meidän varaston kimppuun ja kannoin sieltä ison säkillisen tavaraa. Laitoin ison kasan joko roskiin tai sitten lahjoituslaatikkoon ja sen jälkeen kävin meidän kaikki kaapit läpi ja tällä kertaa heitin oikeasti kiertoon kaikki turhat jutut!

Tänään kun on vapaapäivä töistä, niin kävin auttamassa äitiä siivoomaan ja samalla innostuttiin jo etsimään äidin joulujuttuja. Tää jouluhössötys alkaa meidän perheessä aina tähän aikaan, vaikka Halloweenistakaan ei olla vielä selvitty :D Lisäksi sain pestyä pari koneellista pyykkiä ja kirjoitettua valmiiksi pari blogipostausta.


Iltapäivästä Jesse ehdotti, että käydään fribaamassa. Kerettiin olla pari tuntia ennekun tuli pimeetä ja meidän oli pakko lähtee. Käytiin hakemassa pizzat ruuaksi, kauheesti kun ei nälkäsenä ja näpit jäisenä ala mieli alkaa tekemään ruokaa ja kävin hakemassa mun huuto.net löydön, eli Lucy Dillonin Ikuisen Onnen salaisuus - kirjan 😍 Tää on just sellainen kirja, mikä pitää ehdottomasti lukea marraskuussa glögin ja villasukkien kanssa!! Tällä hetkellä juon tässä koneen ääressä glögiä ja mietin että pitäisi jostain ettiä ne villasukat , koska mun varpaat on aivan jäässä. 😄


Oli ihan mukavaa urheilla tänään pihalla, kroppa on väsynyt ja mieli harhailee lämpimän peiton alle mutta meillä oli tosi kivaa!! :)
Huomenna on töitä, siivouspäivä kotona, makkarakastikkeen tekoa ja pelaamista. Arki on kyllä ihan parasta ♡ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joulushoppailua! ❆

Me käytiin Jessen kanssa vähän shoppailemassa joulujuttuja lauantaina  :) Suomessa kun ei vietetä kiitospäivää ja on yleensä marraskuussa jo...

Suositut tekstit