torstai 27. syyskuuta 2018

Ihana Jaska Jokunen

Lokakuuta kohti mennään hurjaa vauhtia! Tänä vuonna aion tehdä meille halloween-puun, johon olenkin pitkin vuotta hankkinut koristeita. Paras ostos mulla oli Hallmarkin 2016- vuoden tenavat ornamentti. Musta Tenavat-sarja ja varsinkin Ressu ja Kaustinen on aivan ihania! 

-

Hyviä ostoksia olen tehnyt myös adlibriksestä ja kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamasssa heidän Halloween-valimoimaa! Kivoja juttuja katsoin jo valmiiksi confetti.fistä ja Ullan unelmista. Toiveena mulla oiskin, että kauppoihin saataisiin kivoja Halloween juttuja, eikä pelkästään tekoverta tai irtonaisia raajoja, koska kaikki (mukaanlukien minä) ei niistä tykkää. 


Mun serkku päivitti tällä viikolla instaan, että joulu on saapunut Tokmannille joten pitihän sitä lähteä ihan itse paikan päälle tutkimaan ja kaikkien joulujuttujen keskellä löytyi Halloween - lumisadepallo ja nappasin sen samantien mukaan. En ihan oikeesti ois uskonu että Suomesta ikinä saa tälläisiä koristeita 😍Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Tokmannille! Lisää tälläisiä ens vuonna kiitos 👍


Voin kertoa että meidän naapuri hieman katsoi pitkään kun kävelin kuusi kainalossa sisälle 😂Mutta tää kuusi siis on tarkoitus koristella Halloweenia varten. 🎃

Viime vuonna tähän aikaan me alettiin jo valmisteleen muuttoa, joten hirveästi en syys/halloween aiheisia juttuja kerinnyt tehdä, joten onneks tänä vuonna sitä aikaa on! 

Keräsin kollaasiin viime vuonna tekemäni jutut ja ne löytyy syksy ja halloween tageilla :)


Nyt kello alkaa jo lähestymään seiskaa, istun tässä koneella kahvikupin kanssa ja aion rentoutua, tää päivä on ollut niin kiireinen että nyt en tästä vähään aikaan nouse vaan alan pelailemaan. 

Joko teidän paikkakunnalla on joulu saapunut kauppoihin? 

Kivaa keskiviikkoa kaikille!! 


4 kommenttia:

  1. Huhuu, onpa kiva sadepallo. Täytyykin käydä Tokmannilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sinne vain! Kaikkea kivaahan sieltä aina löytyy 😊

      Poista
  2. Ei ole vielä saapunut,mutta eiköhän halpa-hallissa tässä meidän lähellä kohta ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että joka vuosi joulu tulee kauppoihin vaan nopeammin

      Poista

Joulushoppailua! ❆

Me käytiin Jessen kanssa vähän shoppailemassa joulujuttuja lauantaina  :) Suomessa kun ei vietetä kiitospäivää ja on yleensä marraskuussa jo...

Suositut tekstit